Uusi näyttely – teoksia Keuruun kaupungin taidekokoelmista Keuruun museossa
Keuruun museossa on kaupungin kokoelmia on esitelty suurelle yleisölle vuosien varrella eri teemojen kuten esimerkiksi henkilökuvien tai taiteilijakohtaisten näyttelyjen kautta. Tässä näyttelyssä ei ole erillistä teemaa, vaan pyrkimyksenä on ollut tuoda esiin kokoelmien moninaisuutta ja mahdollisimman monipuolinen ja –lukuinen tekijäjoukko. Ajallisesti esillä olevat teokset ovat valmistuneet pääosin 1960-luvulla ja sen jälkeen, mutta yksittäisiä teoksia on myös aiemmilta vuosikymmeniltä aina 1800-luvun lopusta alkaen. Näyttelyssä on esillä yhteensä 60 teosta yhtä monelta tekijältä. Kyseessä on siten töiden määrään nähden vähäinen kurkistus Keuruun kaupungin taidekokoelmien sisältöön. Työt näyttelyyn on valinnut museon vs. amanuenssi Helena Kukkamo.
Uusin silmin – teoksia Keuruun kaupungin taidekokoelmista Keuruun museon näyttelysalissa on avoinna
5.2.-18.3.2020 ma-to 11-17, pe 11-18 ja la klo 11–15.
Yleisöopastukset näyttelyyn järjestetään ke 19.2. klo 16-17 ja lauantaina 7.3. klo 12-14.
Vinttigalleriassa näyttelyssä: Esko Soini: Elokuvatekoa Haapamäellä – Kuvia Rauli Molbergin Talvisota-elokuvan kuvauksista
Näyttelyihin on vapaa pääsy.
Lisätiedot ja tiedustelut:
www.keuruunmuseo.fi
museo@keuruu.fi