
Tule tekemään Keuruun matkailustrategiaa
TERVETULOA MUKAAN KEURUUN MATKAILUSTRATEGIAN TYÖPAJOIHIN
KEURUUN MATKAILUSTRATEGIA –hankkeen työstäminen on alkanut. Varsinainen työskentely alkaa tammikuussa työpajoilla, joita on tammi-helmikuun aikana yhteensä 4 puolen päivän tilaisuutta. Voit osallistua haluamanasi ajankohtana, joko vain yhteen tai näihin kaikkiin.
Hanke kestää huhtikuun loppuun asti, rahoittajina ovat Keuruun kaupunki ja Keski-Suomen liitto.
Keuruun matkailutoimi – Visit Keuruu koordinoi hankkeeseen liittyvät käytännön toiminnat.
Matkailustrategian laatimisen kumppanina toimii Aava & Bang Oy.
Tavoitteenamme on yhdessä luoda toimintamalli, joka:
– vahvistaa alueen kilpailukykyä ja brändiä
– nostaa esiin vetovoimatekijät, joilla Keuruun matkailu voidaan saada laajemmin tunnetuksi
ja vetovoimaisemmaksi
– selvittää toimenpiteet, joiden avulla matkailuyritysten kyky ja osaaminen reagoida toimintaympäristön
muutoksiin paranee
– synnyttää yrityksille syntyy uutta työtä ja liiketoimintaa
Yhteisen strategiatyön aikana selvitämme, miten toimintaa elvytetään ja millaisilla tavoitteilla ja toimenpiteillä alueen matkailua lähdetään kehittämään.
Aikataulu:
Työpaja 1: Kestävän matkailun tulevaisuustyöpaja, tiistai 17.1. klo 9-12
* paikka: Keuruun vanha Pappila
Työpaja 2: Skenaariotyöpaja, perjantai 27.1. klo 9-12
* paikka Hotelli Keurusselkä | ILMOITTAUTUMINEN 23.1. mennessä
Työpaja 3: Organisoituminen ja jatkuva kehittyminen, perjantai 17.2. klo 9-12 – Iso Kirjan rantasauna | ILMOITTAUTUMINEN 13.2. mennessä
Työpaja 4: Toimenpidesuunnitelma + mittarit, tiistai 28.2. klo 12-15 – Riihon majatalo
ILMOITTAUTUMINEN 23.2. mennessä
Matkailustrategia hyväksytetään Keuruun kaupunginvaltuustossa keväällä / kesällä 2023.
Paikallisten yritysten osallistuminen on erittäin tärkeää, nyt on aika vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme.
Lisätietoja matkailustrategiasta antaa hankkeen koordinoija
matkailusihteeri Leena Jaatinen, puh. 040 510 6699 leena.jaatinen@keuruu.fi
