Kamanan pihapiiri joulutorin aikaan

Vanhan Keuruun Joulutori ja ihanat Joulukonsertit

Keuruun tapahtumista Joulun tunnelmaan

Vanhan Keuruun Joulutori avautuu jälleen lauantaina 9.12.23 Kivinavetta Kamanan tiloissa, pihapiirissä sekä Vanhassa Pappilassa. Jyhkeiden kiviseinien sisältä löytyy mm. runsaasti kotileipurien, käsityön taitajien ja yhdistysväen jouluisia tuotteita (koruja, kosmetiikkaa, sisustustuotteita, vaatteita, joulukoristeita, saippuaa, sinappia, hilloja, savumuikkuja, glögiä ym.)

Kamanassa on myös Keuruun seurakunnan lähetyskahvio, Museokauppa, Keuruun Marttojen näyttely. Kamanan yläkerran vitriineissä Joulumuistoja-näyttely sekä klo 11-13 ja luontoharrastaja Jouko Pihlainen kertoo mm. lintujen talviruokinnasta ym.

Arvaa kenen kuusi? -kilpailu museosalissa 28.11. alkaen leikkimielinen kilpailu, jossa tehtävänä on arvata kuka koristellut kuuset. Oikein arvanneiden kesken arvotaan mm. Museokortti. Alakerrassa museokaupassa on nukkekotiharrastaja Eija Junno-Pihlaisen kokoama ”Nukkekodin joulu” näyttely.

Kamanassa lauletaan yhdessä Mini Kauneimmat joululaulut kanttori Johanna Lemmetyisen johdolla klo 11.30 ja klo 14.

Pihapiirissä joulupolku, Kennelliiton kaverikoirat rapsuteltavana klo 11-13, Partiotalon toisessa päässä pientä jouluaskartelua kaiken ikäisille. Pihapiirin aitassa tarjolla Pappilan jouluaitassa mm. riisipuuroa ja lämmintä juotavaa.

pöytäkattaus kultateemainen
Vanha Pappilan tunnelmaa

Keuruun vanhassa pappilassa lounasta, kahvilapalvelut ja ihania herkkuja:

Pappilan Joulutorilounas klo 12-15 hintaan 23 €/hlö, lapset 2-12 v 1 €/ikävuosi, pöytävarauksella puh. 0400 663 689.  Täältä löydät Pappilan lounaan menun.

Keuruulla ei peritä paikoitusmaksuja ja välimatkat ovat lyhyitä. Joulutorin järjestäjät toivovat, että he jotka voivat, saapuisivat paikalle kävellen. Lähimmät p-alueet löytyvät keskustasta Keuruun torilta (Keuruuntie 2), Ahtolan satamasta (Kangasmannilantie 18) ja Kirjaston rannasta (Pitäjäntuvantie),

Tule joulutorille junalla! Suomen kaunein rautatieasema, Keuruun Rautatieasema sijaitsee aivan Vanhan Keuruun alueen sydämessä. Katso junavuorot täältä, esimerkiksi Tampereelta ehdit poikkeamaan päiväseltään Keuruulla.

Mikäli ajattelisit viettää viikonvaihteen Keuruulla, löytyy majoitustietoja täältä ja Hotelli Keurusselän viihdeviikonloppujen majoituspaketit täältä. Suomen suosituimmat esiintyjät – kts. ohjelmisto

Hotellilla musisoi perjantaina 8.12. Pauli Hanhiniemen Retkue
(+ DJ ja karaoke klo 20.30-01.30. Showtime klo 23.)
> OSTA LIPUT
Lauantaina 9.12. lauteille nousee suosikki Sinitaivas.

Joulukonsertit

Mikä sen tunnelmallisempaa kuin hiljentyä kauniissa, valoisassa ja avarassa 1800 -luvun lopussa rakennetussa kirkossa upean musiikin kuunteluun ja vaikkapa yhteislauluun. Ohessa joulukonserttimme, joiden eri tyylien tarjonnasta löytynee valikoimaa meille jokaiselle. Konsertteja järjestetään myös Haapamäen kirkossa ja Kulttuuritalo Kimarassa.

4.12. klo 18.30–19 Joulun tähdet konsertti, Haapamäen kirkko
5.12. klo 18-20 Urkukonsertti – Hanna Koljonen barokkiohjelmistoa, Keuruun kirkko


10.12. klo 15 Keuruun jazzklubi: Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet, HUOM. Kulttuuritalo Kimara
10.12. klo 17 DIANDRA – Kerran Joulukuun aikaan, Keuruun kirkko

12.12. klo 18 Läntisen Keski-Suomen musiikkiopiston lukukauden päätöskonsertti, Keuruun kirkko
13.12. klo 18–20 Ilmavoimien Big Band, Keuruun kirkko
17.12. klo 10–12 Kauneimmat Joululaulut ja Haapamäen kirkko 70v, Haapamäen kirkko
17.12. klo 18–20 Kauneimmat Joululaulut Keuruun kirkossa

Keuruun uusi kirkko sisältä
Keuruun uuden kirkon urkuparvi

Tiedot sitoumuksetta – muutokset mahdollisia.

Lisätietoja ja enemmän tapahtumia: KEURUU TODAY -viikko-ohjelma

Visit Keuruu – Keuruun kaupungin matkailupalvelut