kuvituskuva

Keuruun Joulun Valopolku 1.-3.12.23

Laskeutuminen Jouluun alkaa heti ensimmäisenä joulukuun päivänä, kun Keuruulla syttyy loistoonsa Valopolku. Kolmipäiväinen tapahtuma näkyy ja kuuluu Keuruun keskustassa ja Vanhan Keuruun alueella sekä Jukojärvellä, Asunnalla ja Haapamäellä.

Perjantaina 1.12.23 keskustan kaupat ovat jatkaneet aukioloa klo 20 asti Ostosten yön merkeissä. Liikkeissä on runsaasti jouluisia tarjouksia ja kannattaa poiketa myös pop-up myymälään (ent. Löytötex os. Keuruuntie 8).  Jukojärvellä Kinkamon Pirtillä voi kulkea tunnelmallista uusittua, valaistua tonttupolkua pitkin klo 17-19. Samalla tutustutaan aitoihin poroihin ja nautitaan tunnelmallisessa kodassa mehut ja piparit.

Ostosten yhteydessä kannattaa kerätä Keuruun Leimapassiin vähintään 4 leimaa, täyttää yhteystiedoilla ja jättää se johonkin yli 60 keuruulaisesta tai multialaisesta yrityksestä. Tammikuussa arvotaan yhteensä 2000€ edestä palkintoja kaikkien passien palauttaneiden kesken. Kampanja-aika 24.11.-24.12.23.

kuvituskuva

Lauantaina 2.12. klo 16-19 kulkee Valopolku Keuruun keskustan, Ahtolan sataman ja Vanhan Keuruun alueella. Kohteita on runsaat parikymmentä, osassa niistä ohjelmaa sekä aktiviteettia. Polku on helposti kierrettävissä sekä myös esteetön (säävaraus, lumitilanne). Myös autoillen kohteet on saavutettavissa, kannattaa kuitenkin pysähtyä katsomaan upeita valoteoksia, musiikkiesityksiä, voimistelua ym. Matkan varrelta löytyy myös kuumaa juomaa ja syötävää.
Pop-up myymälä ja tori ovat avoinna lauantaina. Joulupukin voit kohdata Kotiseutumuseolla ja torilla.

joulupolku kohdelista

Keskustan tuntumassa Ahtolan satamassa (os. Kangasmannilantie 18, Keuruu) pääsee lauantaina kokeilemaan erilaisia saunoja. Ota mukaan pyyhe ja uikkarit ja poikkea varmasti normaalia erikoisempaan saunaan Valopolun varrella. Saunakokemukseen sisältyy aito lumipesu, joten rohkeasti mukaan – vaikkapa koko perheen kera! Saunominen on maksutonta, mukana löylyttämässä Kinkamon Pirtti, Rahikkalan tila sekä Varjolan tila ja Savotta.

Keuruun yläkoulun juhlasalissa klo 15 alkaen on perinteinen, suosittu Keuruun Naisvoimisteljoiden Joulunäytös: “Varaston aarteet”. Näytökseen, jossa esiintyvät niin pienet kuin aikuisetkin on pääsymaksu 10€/aikuiset, alle 16v./5€ ja sylilapset maksutta. Ovet avautuvat jo 14.15 ja saliin pääsee klo 14.40. Myynnissä arpoja, pipoja ja pantoja. Os. Jussi Rainion tie 5, Keuruu.

Naisvoimistelijoiden kahden ryhmän esityksiä on nähtävissä myös Valopolun varrella Veteraanipuistossa. Tarkempi aika löytyy Valopolku -tapahtuman esittelysivulta.

Sunnuntaina 3.12. teema jatkuu Asunnan kylällä Rahikkalan tilan Joulupolkuna. Koko perheen ulkoilu- ja joulufiilistelytapahtuma Joulupolku kulkee tänä vuonna yllätykseltä yllätykselle. Tarjolla on aimo annos aitoa jouluiloa. Joulupolulla tapaat Herttalan eläinystävät, discoilet hyvässä seurassa vanhassa heinäladossa, kuiskaat salaiset lahjatoiveesi itse Joulupukille ja löydät itsestäsi oikeaa joulun riemua. Joulupolulla myös viiden tähden Joulukahvila & suloinen Joulupuoti. Joulupolku Rahikkalassa su 3.12.23 klo 14-17. Ampialantie 479, Keuruu. Ei sisäänpääsymaksua.

Rahikkalan tilan Joulupolku

Haapamäen Wanhalla järjestetään perinteisesti Joulumyyjäiset su 3.12. klo 14-16. Wanha lyseolla on runsaasti myyjiä sisällä sekä pihapiirissä, Haapamäen Pelimannit musisoivat jouluisasti ja seurakunnan edustaja avaa tilaisuuden. (Wanha, os. Riihontie 1, Haapamäki).

Keuruun kirkossa pidetään runo- ja musiikkikimara su 3.12. klo 17-18, tämän järjestää Keuruun Kehitysvammaisten tuki ry.

Lisätietoja näistä Valopolku viikonvaihteen tapahtumista sekä muista tilaisuuksista löydät mm. Keuruu Today viikko-ohjelmastamme.

Keuruun Valopolku -tapahtuman sivusto

Tiedot sitoumuksetta – muutokset mahdollisia.

Visit Keuruu – Keuruun kaupungin matkailupalvelut