Ison Kirjan juhannuksen nettikonffa

Tiedote 12.5.2020
Elokuun KONFFA 2020 perutaan
-juhannuksena NETTIKONFFA

Ison Kirjan COVID-19-varautumisryhmän suosituksesta valtakunnallinen konferenssitoimikunta on kokouksessaan 8.5. päättänyt esittää Iso Kirja ry:n hallitukselle elokuun konferenssin perumista ja sen sijasta nettikonferenssin järjestämistä. Hallitus on ennakkoon hyväksynyt esityksen.

Koronapandemiasta johtuvien voimassa olevien yleisömäärä- ja muiden rajoitusten sekä asiantuntijoiden ennusteiden valossa elokuun konferenssilla ei nähty olevan riittävästi toteuttamisen edellytyksiä kaikki turvallisuus- ja talousnäkökohdat huomioon ottaen.

Sen sijaan juhannuksena Isosta Kirjasta tulee nettikonferenssi, joka välitetään UskoTV:n kanavalla.

Nettikonffan 2020 ohjelma on tiivistetty juhannusaattoon ja juhannuspäivään, jolloin ohjelma tulee ulos klo 10-20 välisenä aikana.

Nettikonffan formaatti koostuu sekä mielenkiintoisesta arkisto-ohjelmasta menneiltä vuosilta että ajankohtaisesta studio-ohjelmasta. Konferenssin täyttäessä 75 vuotta dokumenteissa palataan merkittäviin tilaisuuksiin 1990-luvulta lähtien, jolloin konferenssi rantautui Isoon Kirjaan. Konferenssin 2020 teemaksi valittu ”Rukous” kulkee nyt ikään kuin tarinana konferenssidokumenttien kautta.

Konferenssistudiolla esitettään myös ajankohtaista live-ohjelmaa, joka sisältää muun muassa haastatteluja, erilaisia haasteita ja huumorilla höystettyjä kisailujakin. Studiolla pyritään myös interaktiivisuuteen yleisön kanssa.

Yksi tärkeä haaste on nettikonferenssin kautta kerätä varoja Iso Kirja -opistolle, joka kärvistelee talousahdingossa koronan takia peruutettujen tapahtumien, nyt myös konferenssin, takia.

Nettikonffan live-ohjelman puolella ovat myös perjantain nuortenilta, lauantain iltatilaisuus sekä sunnuntaiaamun radiojumalanpalvelus.

Asiakkailla on halutessaan mahdollisuus varata juhannuksen aikana Isosta Kirjasta vapaina olevia hotellihuoneita ja mökkejä sekä  käyttää leirintäalueen peruspalveluja koronaohjeiden mukaisesti.

Lisätietoja: www.juhannuskonferenssi.fi/ www.ikpalvelut.fi

Marko Halttunen
Konferenssikeskuksen johtaja
IK-opisto/ Iso Kirja ry

+358 (0) 40 722 1821
marko.halttunen@isokirja.fi
www.isokirja.fi
www.juhannuskonferenssi.fi