kollaasi eri kohteista Keuruulla

7+1 vinkkiä kesäelämyksiin Keuruulla

– yksi valittu Suomen kauneimmaksi

Vanhan Pappilan kesälounas, suklaatasting ja koko perheen mysteeripeli – löydä oma tapasi viettää kiireetön lomapäivä Keski-Suomessa.

kuvat: Esko Soini, Jukka Kuusisto, Kaisu-Leena Pekkanen

Vanha Keuruu puukirkkoineen, pienine museoineen ja pappiloineen kävelymatkan päässä suloisesta juna-asemasta kutsuu kesäviikonlopun viettoon. Suomen kauneimmaksi valitulla rautatieasemalla on matkailijaa vastassa Keräilyn kätköistä -näyttely, joka esittelee kotimaisen emalin, lelujen ja nautintoaineiden historiaa.

Keuruulle pääsee oman auton lisäksi kätevästi myös junalla Helsingistä Tampereen kautta tai paikallisjunalla Jyväskylästä. Hurmaannu Vanhan Keuruun tunnelmasta, antaudu paikallisten palveltavaksi ja keskity rentoon yhdessäoloon perheen tai ystävien kesken. Keuruulla kaikki on lähellä.

Keuruun Vanhan Pappilan alue ravintoloineen, kahviloineen ja putiikkeineen on ihanteellinen kesäpäivästä nauttimiseen.
Keuruun Vanhan Pappilan alue ravintoloineen, kahviloineen ja putiikkeineen
on ihanteellinen kesäpäivästä nauttimiseen. 
KUVA: KAISU-LEENA PEKKANEN

Vanhan ajan glamouria, mysteeripeli ja aurinkoinen piknik nurmikolla

Kesäkahvila, pikkuputiikit ja Vanha Pappila arvokkaine saleineen palvelevat kaupunkiin saapuvaa lomailijaa. Pappilan historiaa ja tarinoita täynnä oleva ravintola tarjoaa päivittäin kesälounasta.

Pappilan alueen avarille nurmikoille voi aurinkoisesta piknikistä haaveileva ostaa kahvilasta valmiin eväskorin tai hakea paikallisten tuottajien mehuja, tuoretta leipää ja pullaa pihapiirin Maalaisvakka -puodista.

Jos mysteerit kiinnostavat, Vanhassa Pappilassa on mahdollista pelata kahta erilaista pakopeliä. Vanhan Keuruun alueen erikoisuutena on koko perheelle sopiva maksuton ulkoseikkailupeli, jossa selvitellään kapteeni Viljami Halosen rahojen mysteeriä.

Kurkisaaren perhepuistossa, ihan kaupungin keskustassa, on leikkipaikka, nuotiopaikka, pöydät, vessat ja ulkokuntosali. Pitkospuureitillä pääsee ihailemaan puiston kaunista ympäristöä ja pitkää hiekkarantaa.

Ihastuttava muoti- ja lahjapuoti Tiltaltti Shop palvelee Matkailukeskus Kamanan yhteydessä.
Ihastuttava muoti- ja lahjapuoti Tiltaltti Shop palvelee
Matkailukeskus Kamanan yhteydessä. 
KUVA: KAISU-LEENA PEKKANEN

Musiikkia, historiaa ja herkuttelua

Vanhan kirkon vieressä sijaitseva Punnosen talo näyttelyineen sekä vanhaan navettaan remontoitu Matkailukeskus Kamana museoineen ovat avoinna maanantaista lauantaihin.

Yhdessä Pappilan piha-aitoista pääsee tänä kesänä tutustumaan suomalaissanontojen riemulliseen maailmaan ja joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta opas esittelee halukkaille Vanhan Keuruun vartissa kello 13 alkaen.

Matkailuneuvonnan lisäksi Kamanassa toimii ihastuttava muoti- ja lahjatavarapuoti Tiltaltti Shop. Herkkusuiden on mahdollisuus varata puotiin suklaatasting. Yhdeksän euron maisteluun sisältyy kaksi kotiin viemisiksi valittavaa makua kotimaisen Kultasuklaan valikoimasta.

Vuonna 1758 rakennettu Keuruun Vanha Kirkko on Keski-Suomen vanhin jäljellä oleva kirkkorakennus. Kuvakirkon maalaukset edustavat 1700-luvun aatemaailmaa, uskoa ja toiveita.
Vuonna 1758 rakennettu Keuruun Vanha Kirkko on Keski-Suomen vanhin jäljellä
oleva kirkkorakennus. Kuvakirkon maalaukset edustavat 1700-luvun
aatemaailmaa, uskoa ja toiveita. 
KUVA: KAISU-LEENA PEKKANEN

Vanhan Keuruun käyntikohteet ovat kaikki lähellä toisiaan. Viiden kirkon pitäjässä uusgoottilainen Keuruun uusi kirkko toimii kesäaikana tiekirkkona. Kirkon vieressä kotiseutumuseossa ja sen tapahtumissa voi matkustaa ajassa hyvin erilaiseen Suomeen ja maailmankuvaan kuin se, jossa 2020-luvulla elämme.

1600-luvulla perustetulla Keuruulla asuu tänä päivänä vajaa 10 000 ihmistä, kesäisin väkiluku kasvaa mökkiläisten myötä. Pienen kaupungin kesä on täynnä tapahtumia ja mahdollisuuksia niin asukkaille kuin vierailijoillekin.

Vanhan Keuruun kulttuurihistorialliset kohteet toimivat Soiton Paikka -festivaalin estradeina. 50 vuotta täyttävää valtakunnallista Keuruun Musiikkileiriä juhlistetaan Jyväskylän Sinfonian konsertilla Keuruun uudessa kirkossa ja vanhassa kirkossa svengataan jazzin tahtiin saksofonisti Jukka Perkon, basisti Eero Sepän ja rumpali Teppo Mäkysen johdolla.

  • Lue lisää Keuruun kesätapahtumista täältä.
Keuruulla on kesäpäivän viettäjälle paljon nähtävää joko kävellen tai pyöräillen.
Keuruulla on kesäpäivän viettäjälle paljon nähtävää joko kävellen tai pyöräillen. 
KUVA: KAISU-LEENA PEKKANEN

Luonnon helmassa hotellipalveluiden ääressä

Hotelli Keurusselän yrittäjä Iris Mäkinen seisahtuu hetkeksi hotellinsa ravintolasalissa ja hymyilee. Ikkunoiden takana avautuva maisema on käsittämättömän upea, siihen ei kyllästy ikinä.

– Kun istuu aamiaisella tässä ja katsoo järvelle, sielu lepää. Suomessa on paljon kaunista, mutta tämä maisema erityisesti on upea, Mäkinen sanoo.

Yrittäjän ohella vieraatkin ihastuvat näkymään. Sitä katsellessa syke laskee ja suu kääntyy haaveilevaan hymyyn. Hotellin leikkihuone Venla varmistaa lasten viihtymisen ja mahdollistaa aikuisten kiireettömät ruokailuhetket.

Kaksi poikkeuskesää toivat suomalaiset takaisin aitouden äärelle ja opettivat meidät näkemään uudestaan lähelle.

Hotelli Keurusselän alueella on majoituspaikkoja yhteensä 400. Jokaisessa päähotellin huoneessa on näkymä järvelle. Valittavana on erikokoisia ja -tasoisia huoneita sekä päähotellista että vanhasta funkkishotellista, persoonallinen huone niemennokan pirttikahvilan yläkerrasta tai mökkejä ja paritalohuoneistoja alueen lomakylästä.

Hotelli Keurusselkä sijaitsee upeassa järvimaisemassa.
Hotelli Keurusselkä sijaitsee upeassa järvimaisemassa. 
KUVA: JUHA-MATTI KOPPELOMÄKI

Matkaa Hotelli Keurusselkään kaupungin keskustasta on 10 kilometriä. Matkan voi taittaa vaikka valkoisella Elias Lönnrot -siipiratasaluksella. Siipirataslaiva liikennöi Keurusselällä keskustan ja hotellin sekä Keuruun ja Mäntän väliä useita kertoja viikossa.

Vanhanajan järvitunnelmasta pääsee nauttimaan myös iltaristeilyillä elävän musiikin ja bistroherkkujen kanssa. Kahtena päivänä heinäkuussa on lapsille tarjolla Hopealinjan merirosvoseikkailu, jossa ohjataan kaapattua laivaa ja etsitään kätkettyä aarretta.

Ulkoile ja urheile omatoimisesti tai ohjattuna

Useampaa hotellia johtanut Mäkinen rakastaa Keuruuta, 40-luvulla rakennettua vanhaa lomahotellia ja sen mahdollisuuksia aivan erityisesti.

Mäkinen käyttää runsaasti adjektiiveja kuvaillessaan hotellin pientä kylpyläosastoa, laguunimaista hiekkarantaa keinuineen, padel-kenttää, minigolf- ja frisbeegolfratoja sekä pihasta lähteviä luontopolkuja, ja kertoo mielellään alueen eräilymahdollisuuksista, vuokrattavista pyöristä, kanooteista, veneistä ja SUP-laudoista.

Keuruulla lomailija voi saman päivän aikana nauttia luonnonrauhasta, urheilusta, historiasta ja urbaanin elämän palveluista
Keuruulla lomailija voi saman päivän aikana nauttia luonnonrauhasta, urheilusta,
historiasta ja urbaanin elämän palveluista 
KUVA: KAISU-LEENA PEKKANEN

Kesäiltaisin hotellivieraat pääsevät kuuntelemaan elävää musiikkia ja nauttimaan tansseista useita kertoja kesässä. 22.-23.7. hotellin rannassa järjestetään satojen kävijöiden suosimat Beach Partyt tunnettujen esiintyjien viihdyttäessä kaikenikäisiä juhlijoita.

– Suomi herää kesällä eloon. Omatoimilomailijoiden iloksi pieniä ja isoja, aitoja ja läheisiä tapahtumia on kaikkialla, Mäkinen iloitsee.

Sopivasti solmukohdassa

Keski-Suomessa sijaitseva Keuruu on sopivasti solmukohdassa, sinne ei matka mistään päin Suomea ole liian pitkä. Keuruu on erinomainen tukikohta kesäisessä Suomessa lomailevalle.

Ähtärin eläinpuistoon ajaa Keuruulta tunnin, samoin Jyväskylään. Haapamäen Höyryveturipuistoon ajomatkaa on vain vartti. Petäjäveden vanha puukirkko on lähellä, ja Mänttään, Serlachiuksen taidemuseoon, on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä.

– Kaksi poikkeuskesää toivat suomalaiset takaisin aitouden äärelle ja opettivat meidät näkemään uudestaan lähelle. Keuruulla lomailija voi saman päivän aikana nauttia luonnonrauhasta, urheilusta, historiasta ja urbaanin elämän palveluista, Mäkinen sanoo.

Green Key -sertifikaatin saaneen Hotelli Keurusselän yrittäjä Iris Mäkinen tuntee upeassa järvimaisemassa olevansa töissäkin vähän lomalla.
Green Key -sertifikaatin saaneen Hotelli Keurusselän yrittäjä Iris Mäkinen tuntee
upeassa järvimaisemassa olevansa töissäkin vähän lomalla. 
KUVA: JUHA-MATTI KOPPELOMÄKI

Jos Iris Mäkinen suunnittelisi yhteistä viikonloppua ystävien, tuttavaperheiden tai sukulaisten kanssa, hän vuokraisi ison mökin porukalla ja tulisi nauttimaan viikonlopusta Keurusselälle.

– Keskittyisin yhdessä oloon, mukavaan tekemiseen ja nautiskeluun. Hurmaantuisin Vanhan Keuruun tunnelmasta ja antautuisin paikallisten palveltavaksi hyvällä omatunnolla, Mäkinen sanoo.

Iris Mäkisen Hotelli Keurusselkä on saanut Green Key -sertifikaatin. Keurusselällä panostetaan lähiruokaan, energiatehokkuuteen ja vihreisiin aktiviteetteihin. Hotellin 70-vuotisen historian, sen kerroksellisuuden, tarinoiden ja kulttuuriperinnön vaaliminen on osa Green Key -työtä.

– Keuruu on täynnä erilaisia lomanviettomahdollisuuksia ja ympäristö niin upea, että monesti mietin, onko kovin väärin tuntea töissä ollessaan olevansa yhtä aikaa vähän lomalla, Mäkinen naurahtaa.

Riihon kylässä, 25 kilometrin päässä Keuruun keskustasta, pääsee ihailemaan maisemaa näkötornin huipulta.
Riihon kylässä, 25 kilometrin päässä Keuruun keskustasta, pääsee
ihailemaan maisemaa näkötornin huipulta. 
KUVA: KAISU-LEENA PEKKANEN

Bonusvinkki: Suosikkikohde luonnonystäville on Keuruun Riihon kylässä sijaitseva Himmaan Huippu -näkötorni ja suuri kota. Kyläläisten voimannäytteenä 22 metrin korkeuteen noussut tukevassa tornissa on käynyt vierailijoita yli 30 eri maasta. Näkötorniin on vapaa pääsy.

Alueella on myös Tornikahvio ja opastettu luontopolku. Nuotiopaikalla voi nauttia omia eväitä, kahviossa asiakkaita palvellaan käteisellä rahalla. Käteistä kannattaa varata myös samalla kylällä sijaitsevaa Vaissin tehtaanmyymälää varten. Vaississa on myynnissä läheisen Taatilan maatilan tuotteita sekä Vaissin kaalikääryleitä, joita vuodesta 1829 toimineessa perheyrityksessä tehdään vuosittain yli 12 miljoonaa kappaletta.


KEURUU

Pieni, idyllinen järvenrantakaupunki sijaitsee Keski-Suomessa 60 kilometriä Jyväskylästä ja 150 kilometriä Seinäjoelta.

Tampereelta Keurullle matkaa kätevästi 1 h 40 min paikallisjunalla, Helsingistä junalla tultaessa vaihto on Tampereella.

Artikkeli: Eeva-Maria Eränen