piirrettyjä tonttuja harmaalla pohjalla. Joulutorimainos.

Vanhan Keuruun Joulutorilta löytyy tunnelmaa!

Lauantaina 11.12.21 järjestetään tunnelmallinen joulunajan tapahtuma vanhassa entisessä kivinavetassa ja pihapiirissä klo 11-15. Puuhaa on koko perheelle ja leppoisaa joulutunnelmaa!

Kivinavetta Kamanassa on runsaasti myyjiä, joilta voit hankkia itsellesi tai lahjaksi käsitöitä, jouluisia herkkuja, kynttilöitä, kosmetiikkaa, sisustustuotteita, leluja, hilloa ym.

Naisten asusteiden ja sisustustuotteitten Tiltaltti Shopissa on kivoja tarjouksia ja Kahvila-ravintola Pappilan Tavernassa voit nauttia herkullisesta kahvihetkestä tai isompaan nälkään tarjolla olevasta monipuolisesta Joulutorilounaasta. Voit myös ostaa lahjakortin tai Tavernan herkkuja savumuikuista suklaaseen ja tyrniglögiin. Leipojille vinkkinä voisi hankkia vaikka jyvänäkkärijauhoa!

Pihapiirissä on myös runsaasti erilaista tapahtumaa ja myyjiä. Naiskuoro Keuruttaret laulavat pihassa klo 12. KeSeRa:n kepparirata avoinna klo 11-14. Ota mukaasi oma ratsusi. Paikalla on myös rapsuteltavia kesyjä sylivuohia. Ja pulkalliset voivat nauttia talven mäenlaskuriemusta Pappilan rantaan viettävässä mäessä (omalla vastuulla).

Pihapiirin jouluaitassa Keurusseudun Partiolaiset myyvät mm. riisipuuroa, grillimakkaraa sekä lämmintä juotavaa.

Tapahtuma järjestetään koronatilanne huomioiden!
HUOM! Aluehallintoviraston määräysten mukaan joulutorin sisätiloihin (kivinavetta Kamanaan) saapuvilta tarkistetaan koronapassi ja henkilöllisyystodistus yli 16-vuotiailta. Koronapassin voi näyttää omasta puhelimesta tai se voi olla tulostettuna.

Tapahtuman järjestävät alueen yrittäjät yhteistyössä Keurusseudun Partiolaisten kanssa.
Katso Tavernan menu ja muut päivitettävät tiedot tapahtuman facebooksivulta.

Saavuthan paikalle jalan mikäli mahdollista, alueella on rajallisesti parkkitilaa. Lähimmät p-alueet löydät Keuruun torilta, Ahtolan satamasta, Kirjaston rannasta ja Kangasmannilantien sekä aseman väliseltä alueelta.