- Tämä tapahtuma on mennyt.
Pienimpien suusta -runokuvanäyttely
6 kesäkuun @ 09:00 - 17:00
Vapaa pääsyPienimpien suusta -näyttely on koottu kahden keuruulaisen luonnonystävän, Hannele Helinin ja Jukka Kuusiston keväällä 2024 ilmestyneen Kuuletko? -kirjan runoista ja kuvista. Kirjan ja näyttelyn taustalla on toive siitä, että ihmisen ja luonnon välinen yhteys voisi syventyä ja yhteyden merkitys tulla paremmin ymmärretyksi. Kuvat ja runot käyvät vuoropuhelua keskenään, niin kuin ihminen ja luontokin.
Runot kirjoittanut Hannele Helin työskentelee luokanopettajana ja harrastaa luovan kirjoittamisen lisäksi mm. valokuvausta ja luonnossa liikkumista. Hän on julkaissut vuonna 2017 runokirjan Edessä kultaa, takana hopeaa – rajalla.
Valokuvaaja Jukka Kuusisto on leipätyöltään eläinlääkäri. Hän on opiskellut luontokuvausta ja pitänyt tätä ennen kaksi luontokuvanäyttelyä yhdessä kuvaajaystävänsä Esko Rotola-Pukkilan kanssa.
Tekijät ovat paikalla kirjastossa kertomassa näyttelyn ja kirjan synnystä keskiviikkona 19.6. klo 18.