TUOMAS PAUKKU SCRIPTION – LIVE:
Uuden levyn julkaiseva Tuomas Paukku Scription Jyväskylässä, Viitasaarella, Petäjävedellä ja Keuruulla.
Vuonna 2016 alkunsa saanut Tuomas Paukku Scription tulkitsee kitaristi-säveltäjä Tuomas Paukun tiivistunnelmaista ja omaleimaista musiikkia hienon määrätietoisesti. Paukun lisäksi kokoonpanossa ovat mukana pianisti Artturi Rönkä, basisti Jori Huhtala ja rumpali Tomi Saikkonen. Syksyn kiertueella Rönkää tuuraa nouseva pianistilahjakkuus Juho Valjakka.
Jyväskylässä asuva jazzkitaristi Tuomas Paukku tunnetaan monipuolisena, eri tyylejä ja musiikillisia tilanteita hallitsevana kitaristina sekä näkemyksellisenä säveltäjänä ja yhtyeenjohtajana. Paukun avarakatseinen mielenkiinto useita musiikin lajeja kohtaan kuuluu hänen pääprojektinsa musiikissa sävykkäästi.
Tuomas Paukku Scription asettuu modernin pohjoismaisen jazzimpressionismin ja post-bopin rajavyöhykkeille löytäen uusia vivahteita myös jazzilmaisun ulkoreunoilta. Jännittävästi etenevistä tunnelmista ja jylhän skandinaavisista atmosfääreistä rakentuu oma maailmansa, joka on sykähdyttänyt niin jazzin, taidemusiikin kuin progenkin ystäviä.
Edellisen levyllä (Tuomas Paukku Scription, Eclipse Music 2018) erityistä sijaa saivat läpisävelletyt jaksot ja polveilevat kappalerakenteet, ja uudella levyllä sama suunta ja henki on syventynyt. Huolellisesti kypsytetyt sävellykset ovat syntyneet vuosina 2019-21 juuri tätä albumikokonaisuutta ja kokoonpanoa varten.
Albumin julkaisua saattelee myös Antti Kujanpään tekemä musiikkivideo kappaleesta Eeartbeat. Luontokuvaa ja Scriptionin studiotyöskentelyä tasapainoisesti yhdistelevä video huokuu meditatiivista rauhaa ja maanläheisyyttä, ja se on katsottavissa Youtubessa:
www.youtube.com/watch?v=QxqWCmNPa3k
Tuomas Paukku Scription: Whirls (Eclipse Music) julkaistaan LP:nä, CD:nä ja suoratoistopalveluissa perjantaina 27.10. Albumin julkaisun yhteydessä bändi soittaa kahdeksan konsertin julkaisukiertueen.
Tuomas Paukku – kitara
Juho Valjakka – piano
Jori Huhtala – basso
Tomi Saikkonen – rummut
Tuomas Paukku Scription Keski-Suomessa:
Keuruun jazzklubi: Tuomas Paukku Scription Keuruun Kimarassa la 11.11. klo 16. Liput 15/10 €.
Lippujen ennakkovaraus:
Tapahtuma Facebookissa:
Tiedustelu:t Tuomas paukku puh. 044 3332
371