Kämppäemäntä dokumentti oman elokuvan iltapäivässä Kimarassa

19.2.2024 00:00

KÄMPPÄEMÄNTÄ, muistoja savotoilta 1950-1960 luvuilta

1940-luvun sotien jälkeen teollisuuden nousu alkoi monien vaikeuksien jälkeen.  Perustettiin suuria valtion ja metsäyhtiöiden metsätyömaita, joille palkattiin paljon työväkeä.

Tuhansille metsäkämpille tarvittiin osaavia reippaita kotiseutujen naisia huolehtimaan jätkien muonituksesta. Työskentely naisena miesvaltaisessa yhteisössä asetti omat haasteensa pärjäämiselle ja osaamiselle. Emäntien keski-ikä oli tutkimuksen mukaan alle 20 vuotta ja nuoruus toi oman lisänsä työskentelyyn miesporukan keskellä.

Kämppäemäntä apulaisineen huolehti ruoan valmistuksesta, tarjoilusta ja elintarvikkeiden täydennyksen suunnittelusta. Kämppäisäntä puolestaan kantoi vedet, lapioi lumet ja lämmitti työstä palaaville jätkille saunan.

Sotakamreeri-kansandokumentaristi Raimo Salon elokuva Kämppäemäntä, muistoja savotoilta kertoo mitä oli olla nainen miesvaltaisessa porukassa ja siinä liikutaan Suomen kansantalouden lähteillä metsämiesten maailmassa. Elokuva on kämppäemäntien henkinen aineeton perintö Suomen kansalle ja myös kotiseutujen historiaa.

Naisten työ savotoilla rakensi Suomen hyvinvointivaltioksi, myös tästä dokumentti kertoo.

Esityksen kesto 53 min. Kimaran lämpiö palvelee esityksen jälkeen. vapaa pääsy.

Lisätietoja antaa mieluusti Raimo Salo, puh. 040 658 5436

RAIMO SALO

Raimo Johannes Salo[1] (s.1953 Kyyjärvilähde?) on suomalainen muusikkosotakamreerikansandokumentaristi ja opistoupseeri (evp.).[1]

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 17.5.2019 Raimo Salolle sotakamreerin arvonimen[1]

Salo on tehnyt useita videodokumentteja, esim. lottajohtajan Fanni Luukkosen elämästä dokumenttielokuvan Sotalotta.[2]

Muusikkona Salo on säveltänyt itsekin, mutta etenkin hän on paneutunut Toivo Kärjen harvinaiseen ja ennenjulkaisemattomaan tuotantoon, erityisesti sota-aikaiseen, sitä esille nostaen ja eri yhteyksissä laulaen ja levyttäen [3]. Hän on myös tallentanut paljon muusikkohaastatteluja.

LISÄTIETOJA  AIHEESEEN  www.lapinmetsamuseo.fi

Emäntä on savotan sielu. Hän luo koko savotalle ja jokaiseen kämppään erikseen viihtyisyyden ja kodikkuuden – hän vastaa siitä, että kämpän tunnelma on kodikas ja miellyttävä.” (Savotta 11.2.1955)

Hevosmiehet lähtivät ruokkimaan hevosiaan ja huoltamaan ajokkejaan noin viiden aikaan aamulla. Samoihin aikoihin kokit nousivat keittämään aamukahvit kuudeksi ja vahva ruoka – käristys ja potut – olivat valmiit jo aamulla seitsemältä.

Työpäivät olivat pitkiä niin jätkillä kuin savottakokeilla. Emäntien muistelusten mukaan päivät saattoivat venyä jopa 16-tuntisiksi. Päivittäiseksi työajaksi muodostui noin kello viidestä aamulla aina yhdeksään tai kymmeneen saakka illalla. Välillä oli joitain lepotaukoja, mutta erityistä ruokatuntia ei ollut. Emäntä ruokaili sopivan hetken tullessa. Erityisiä vapaapäiviä ei myöskään tunnettu, ja emännät saattoivat elää kämpillä jopa kuukausia.

Päivän aluksi tiskattiin aamuruokailun astiat, jonka jälkeen siivottiin sekä keittiön että kämpän puoli. Lähes koko päivän ajan oli koko ajan jotain tehtävää. Kannettiin puita tai vettä, lämmitettiin saunaa, pestiin vuodevaatteita, ja suursiivouspäivinä tehtiin perusteellisempaa siivoustyötä. Päivällinen oli tarjolla työpäivän jälkeen, ja illalla miehet saivat vielä puuroa, kahvia tai jotain muuta iltapalaa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa valmisteltiin vielä seuraavan aamun ruoka; käristysliha paloiteltiin valmiiksi ja pistettiin hautumaan yöksi. Aamulla keitettiin potut.

Emännillä saattoi olla apuna kämppämies, ns. kankipoika, joka toimi eräänlaisena talonmiehenä. Kämppämies autteli emäntää puiden ja veden kantamisessa, eläinruhojen pilkkomisessa, saunan lämmityksessä, likatunkion kaivamisessa ja käymälöiden siistimisessä. Usein kämppämiehet olivat jo hieman iäkkäämpiä jätkiä, jotka osallistuivat kämpän ylläpitoon voimiensa mukaan.

Kämppäemännät olivat usein hyvin nuoria. Savotoilla tarjolla oleviin ansiotöihin saatettiin lähteä 15–17 -vuotiaana, aluksi ehkä apukokiksi tai emännän apulaiseksi. Jätkien tapaan myös emännät siirtyivät tarpeen vaatiessa savotoilta toisille töiden perässä. Usein emäntä jäi pois vaativasta savottakokin työstä perustaessaan perheen, eli naimisiin mennessä ja lasten syntyessä. Avioliittoon kuulutus oli riittävä syy irtisanoutua työsuhteesta.

Emännille pyrittiin eristämään oma asuintila savottakämpältä. Usein tämä ”koppero” oli keittiön läheisyydessä tai sen viereinen pieni huone. Alkeellisimmilla kämpillä kokit nukkuivat käytännössä samassa tilassa miesten kanssa. Toisinaan tila oli vain verholla tai ohuella seinämällä erotettu nukkumanurkkaus. Vasta vuoden 1947 kämppälaissa velvoitettiin järjestämään emännille oma huone.

Jätkien mielestä kokki oli hyvä, jos ruoka oli halpaa ja tarpeeksi tukevaa ja maittavaa. Ruoka tarjoiltiin elämänluukun kautta. Sen kautta myös seurusteltiin, sillä kokin valtakunta oli jätkiltä kiellettyä aluetta. Rempseä ja huumorintajuinen asenne helpotti kokin sopeutumista miesvaltaiselle kämpälle, joskin ”rauhoitetun” kokin hyvinvointi oli koko kämppäyhteisön vastuulla.

”Savotan Sanni” – Viimeinen kämppäemäntä

Sodankylän Sattasesta kotoisin ollut Sanni Käyrämö lähti 14-vuotiaana savotoille töihin, ja pääsi emäntäkokiksi 26-vuotiaana. Hän työskenteli eri savotoilla koko työuransa ajan, viimeisenä Metsähallituksella Sotajoen kämpällä Savukosken Tulppiossa 1980-luvun puoliväliin saakka. Jo 1970-luvulta lähtien vähitellen hiipuneen kämppäelämän kuin myös kämppäemäntien ajan voi katsoa päättyneen tämän savotan loppumiseen.