Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Jazzkonsertti – Klubivieraana trumpetisti Kalevi Louhivuori

12 tammikuun, 2024 @ 18:09

€9 - €78

Trumpetisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä Miles Davis’iä (1926 –1991) pidetään yhtenä modernin jazzmusiikin keskeisimmistä pioneereistä. Viisi vuosikymmentä kattavan aktiiviuransa ajan Davis oli suunnannäyttäjä, jonka kokoonpanot edustivat aina alan kovinta kärkeä ja uudistivat koko musiikinlajia.

Kalevi Louhivuori on kansainvälisesti arvostetuimpia ja tunnetuimpia suomalaistrumpetisteja. Kypsästä ja erottuvasta soundistaan tunnettu ja useasti palkittu muusikko on vuosien varrella vaikuttanut monipuolisesti eri genreissä sekä yhtyeenjohtajana, säveltäjänä ja soittajana. Louhivuoren omia yhtyeitä ovat esimerkiksi Sun Trio, Big Blue ja The Northern Governors ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Yonan, Ricky-Tick Big Bandin, Osmo Ikosen ja Piirpaukkeen kanssa.

Jazz Jkl:n tapahtumatoiminta on elävöittänyt Keski-Suomen livemusiikkitarjontaa Jyväskylän lisäksi syksystä 2021 alkaen myös Petäjävedellä, Keuruulla ja Viitasaarella. Jazz Jkl Collectivessa soittavat kitaristi Tuomas Paukku, pianisti Marian Petrescu, basisti Pekka Törmänen ja rumpali Kasper Halttunen.

Kalevi Louhivuori – trumpetti

Tuomas Paukku – kitara

Marian Petrescu – piano

Pekka Törmänen – bassoKasper Halttunen – rummut

Lippujen ennakkovaraus:
https://forms.gle/voCMWorVvW78bCXJ9
Tapahtuma Facebookissa:
https://fb.me/e/4Xr3yzWGr
:::

www.jazzjkl.fi
www.fb.com/jazzjkl
instagram.com/jazzjkl/

Lisätiedot medialle ja haastattelupyynnöt:

Tuomas Paukku
tuomas.paukku@gmail.com
044 333 2371


Tiedot

Päivämäärä:
12 tammikuun, 2024
Aika:
18:09
Hinta:
€9 - €78

Tapahtumapaikka

Kulttuuritalo Kimara
Koulutie 3 C
Keuruu, 42700 Suomi
Puhelin
040 827 2753
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Järjestäjä

Keuruun Kulttuuritoimi