Adventtiretriitti 29.11.-1.12.
29 marraskuun @ 16:00 - 1 joulukuun @ 16:00
255€Adventin Hiljaisuuden Retriitti Keski-Suomessa.
Retriitti antaa tilaa kuunnella
Sisimmässäsi on herännyt kaipaus kohti jotain uutta; pysähtymisen, levon tarve, hiljainen kysely, hengen jano.
Jeesus sanoi kerran väsyneille opetuslapsilleen:
“Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” (Mark. 6:31).
Toisella kerralla hän kutsui kaikkia:
“Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
Retriitti on tilan luomista hiljaisuudelle
Retriitti tulee englannin kielen sanasta “retreat”, joka merkitsee vetäytymistä erilleen, takaisin päin. Vaikka hiljaisuuden tila pohjimmiltaan on ihmisen sisimmässä, sen löytämistä auttaa retriittipaikka, joka on luonnon keskellä, rauhallisessa ympäristössä. Retriitti antaa mahdollisuuden yksilölliseen hiljentymiseen, mutta samalla olemme vahvasti osallisina retriittivieraiden yhteisestä matkasta.
Kunnioitamme omaa ja toisten hiljaisuutta ja pyrimme pitämään kännykät suljettuina retriitin ajan.
Retriitti on yhteyttä
Majatalon retriitissä rukoushetket rakennetaan vapaasti Taize- yhteisön perinteen mukaan. Rukoushetket koostuvat Taize-lauluista, virsistä, Raamatun luvusta ja rukouksesta.
Retriitissä kokoonnutaan rukoushetkiin, mietiskelyrukoukseen, virikehetkiin, aterialle tai viipyilemään luonnossa. Yhdessäolo muodostuu hyvin vapaaksi ja rentouttavaksi, kun jokainen voi olla omalla tavallaan. Toinen toisensa olemisen tapaa ei tarkkailla eikä arvostella. Kontaktia ei tarvitse hakea. Hiljaa yhdessä oleminen on yllättävän luontevaa. Sinulle jää myös aikaa omaan hiljaiseen rukousmietiskelyyn, luonnossa liikkumiseen ja lukemiseen, omien tarpeittesi mukaisesti.
Retriitin ohjaajina toimivat Anna Maria Saajoranta ja Riitta Heikkinen. Mukaan mahtuu 11 henkilöä.
Riihon Majatalo on Hiljaisuuden Ystävät ry:n jäsen.
Hintatiedot:
Täysihoito ja majoittuminen 1 hengen huoneessa 260€.
Kurssin hintaan kuuluu majoittuminen omin lakanoin sekä aamupalat, lounaat, päiväkahvit, päivälliset ja iltapalat. Ilmoitathan erityisruokavaliot ilmoittautumisen yhteydessä. Vegaaninen ruokavalio tai 5 ruoka-aineallergiaa tai enemmän, lisähinta 40€. Majatalon lakanat ja pyyhe lisähintaan 12€.
Yhteystiedot
Retriitti järjestetään Riihon Majatalossa, Keuruulla, os. Riihijärventie 25.
Riihon Majatalo p. 040 5645 864 / Anna Maria Saajoranta, majatalo@riihonmajatalo.fi.
Jos sinulla on kysyttävää kurssin ohjelmaan, sisältöön tai käytännön asioihin liittyen, niin olethan yhteydessä, vastaamme mielellämme lisäkysymyksiin.
Saapuminen: tunnin ajomatka Jyväskylästä ja 1,5h Tampereelta. Junalla ja bussilla pääsee Haapamäelle ja Keuruulle. Jos tarvitset kyytiä asemalta niin kerrothan tästä ilmoittautumisen yhteydessä.
Ohjelma:
Perjantai
16.00 Saapuminen ja majoittuminen
17.00 Ilta-ateria
18.00 Sauna
20.00 Johdatus hiljaisuuteen
20.30 Rukous päivän päättyessä
Hiljaisuus alkaa
21.00 Iltatee
Lauantai
8.00 Herätys
8.30 Aamurukous
Aamiainen
10.00 Virikehetki
12.00 Päivärukous
12.30 Lounas
14.30 Kahvi
15.30 Mietiskelyrukous
17.00 Ilta-ateria
18.00 Iltarukous
Sauna
20.30 Rukous päivän päättyessä
Iltatee
Sunnuntai
8.00 Herätys
8.30 Messu
9.15 Aamiainen
11.30 Virikehetki
12.00 Päivärukous
12.30 Lounas
13.30 Päätösrukous
Hiljaisuus päättyy
Lähtökahvi
Kotimatkalle