Kalastus Keuruulla

Keuruu on aitoa Järvisuomea, meillä reilusti yli 300 isompaa ja pienempää järveä ja lampea. Suurin järvistämme on Keuruun keskustaajamaa ympäröivä Keurusselkä, mikä yhdistää eteläisessä päässä sijaitsevan Mäntän ja pohjoispäässä Keuruun. Pituutta järvellä on noin 30 km. Järvi on mielenkiintoinen monine saarineen ja niemineen, suurin selkä on Hotelli Keurusselällekin nimen antanut Keurusselkä.

Muunlaista kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan 18-64-vuotiaan henkilön on suoritettava valtiolle kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksu on vuonna 2023: 47 euroa kalenterivuodelta, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Kalastonhoitomaksua ei kuitenkaan peritä alle 18-vuotiaalta eikä 65 vuotta täyttäneeltä eikä henkilöltä, joka harjoittaa onkimista tai pilkkimistä. Veneessä mukana oleva verkonsoutaja tai muu henkilö, joka ei käsittele kalastusvälineitä, ei tarvitse lupaa.

Keuruun kalastusluvat ja -alue 2023 linkki sivulle

Osta Kalastonhoitomaksu 2023 kalastuslupa netistä | kalastusluvat.kalapaikka.net

Keuruulla on toiminut vuodesta 2019 lähtien Keuruun kalatalousalue. Täältä löydät alueen kotisivut.

UISTELU YHTEISALUELUPA 2023
Kartta lupa-alueesta

Sallitut kalastusvälineet: Uistin ja perho

Venekohtainen vuosilupa (Kalenterivuosi) 60 €
Henkilökohtainen vuosilupa (Kalenterivuosi) 30 €
Viikkolupa 20 € (venekohtainen)
Päivälupa 10 € (venekohtainen)

Vapojen määrää ei ole rajoitettu.

Yhteislupa-alueelle kohdistuvat kalastuskilpailuluvat anotaan kalatalousalueen hallitukselta.
Venekuntakohtainen kilpailulupa (uistelu- ja heittokalastuskisat) on 5 €/pv.

Lupien myynti:
Saha ja Erä Oy
Mäntymäentie 12
42700 Keuruu

Tietoa kalatalousalueen kalastusluvista täältä

Keuruun kalatalousalueen uistelulupaa myyvät:

www.OstaLuvat.fi

  • OstaLuvat -sivulta löydät myös osakaskuntien lupamyyntiä ja luvat esim. Metsä Boardin vesialueille.

Keuruun kalatalousalueen vieheluvat

Keuruun kalatalousalue/Metsä Board pyydysmerkki

Keuruun kalatalousalue/Metsä Board viehelupa

Keuruun kaupungin venelaiturit ja veneen laskupaikat